tiistai 23. syyskuuta 2014

Maskuliinisuus

Olen lukenut kirjaa Naiset, jotka kulkevat susien kanssa hiljalleen eteenpäin. Mieleeni on painunut ajatus siitä, että meissä naisissa on myös maskuliinista energiaa. Maskuliininen puoli on avuksi esimerkiksi tilanteissa, joissa tarvitsee asettaa rajoja, sanoa "ei" tai jollain tavalla puolustaa esimerkiksi omaa mielipidettään. Samoin sitä tarvitaan siinä, että saa toteutettua ideoita. En ole aiemmin kokenut itseäni idearikkaaksi, joten en ole osannut kaivata tätä puolta. Mutta nyt, ideoiden vallatessa välillä mieltäni, opettelen tuntemaan myös tätä puolta itsessäni.

Kun aloin miettimään maskuliinista puolta ja toivomaan siihen vähän voimaa, niin käy - näin jälkikäteen ajateltuna ihan loogisesti - siten että tulee tilaisuuksia harjoitella sitä puolta. Olin esimerkiksi vauvani kanssa liikkeellä parturissa. Tämä asiakaspalvelija totesi epäkohteliaaseen sävyyn, että "ei vauvani huuda vielä kovaa, voit antaa hänen olla turvakaukalossaan". Kun hän sanoi sen toistamiseen, oli kuin punainen vaate olisi vedetty silmieni ohi (jos olisin härkä...). Totesin rauhalliseen sävyyn, miten "hänen äitinään päätän kyllä tuon asian", nostin lapsen syliini ja jatkoin, että "olisi heille noloa, jos joutuisin menemään muualle, kun täällä ei sujunut".

Tilanteella oli yllättävä positiivinen puoli. Sillä hetkellä kun asetin rajoja sille, miten minua äitinä ja vauvaani kohdellaan, muuttui tämän henkilön käyttäytyminen - positiivisesti. Hän alkoi jutella innoissaan lapsenlapsistaan.  Olin puulla päähän lyöty... Selkärankaani oli juuri tullut pari senttiä jämäkkyyttä lisää ja sain vieläpä positiivisen suhtautumisenkin siihen päälle:)

Olen myös opetellut esittämään ideoitani -  viemään niitä jollain tavalla eteenpäin. Ja samalla olemaan lannistumatta, jos joku toinen ei innostu. Ja, etsimään toisia henkilöitä, jotka innostuvat:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti